Etusivu

Rotio avusti Oulun Kärpät Oy:n ja Tunturiviihde Oy:n yrityskaupassa

Veli-Matti Ollikainen
11.01.2023 Asiakastarinat Yrityskauppa

Oulun Kärpät Oy ja Tunturiviihde Oy:n omistaja Tomi Keisala ovat toteuttaneet yrityskaupan, jonka myötä Kärpistä tulee enemmistöomistaja yhtiöön.

Yrityskaupan johdosta Oulun Kärpät – konserni työllistää vakituisesti noin 250 henkeä ja konsernin liikevaihto tulee olemaan noin 30 miljoonaa euroa.

Tunturiviihde Oy on toiminut Tomi Keisalan johdolla jo 13 vuotta kasvaen sinä aikana yhdestä ravintolasta Bar Ihku – ketjuksi. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli noin 13 miljoonaa ja se työllisti vakituisesti 150 henkeä. Tomi Keisala jatkaa merkittävänä osaomistajana sekä operatiivisessa roolissa kehitysjohtajana.

”Olen äärimmäisen ylpeä kaupoista Kärppien kanssa. Olemme tehneet lähes 10 vuotta yhteistyötä jääkiekon parissa, ja on hienoa saada yhdistettyä voimamme myös ravintolatoiminnassa. Emme ainoastaan vahvista asemaamme, vaan saamme kokemusta sekä ammattitaitoista osaamista vuosiksi eteenpäin. Innolla odotamme tulevaa”, toteaa Keisala.

Yrityskauppa on jatkumo Kärppien strategialle, jossa pyritään mahdollistamaan pitkän aikavälin panostukset ydinliiketoimintaan. Tunturiviihde Oy:n enemmistön hankinta täydentää aiemmin tapahtuneiden synergiaa tuovien liiketoimintojen ostoa, kuten Qstock Oy:n enemmistön hankinta vuonna 2017 sekä Tullisalin avaaminen vuonna 2022.

Rotion tiimi toimi myyjän avustajana koko yrityskauppaprosessin ajan lähtien neuvotteluista aina kaupan loppuun saattamiseen asti. Tiimiin kuuluivat: Lauri, Toni, Sami, Sanna sekä Veli-Matti.

Onnittelut kaupan osapuolille ja menestystä tulevaan!

 

Ota yhteyttä