Etusivu

Tilitoimisto, joka tuntee asiakkaansa

Antti Ollakka
21.06.2021 Asiakastarinat

Oululainen purkutöitä, timanttiporausta ja -sahausta sekä maanrakennusta tarjoava VP Purku Oy tuli Rotion tilitoimistoasiakkaaksi vuonna 2017.

– Ensimmäinen toimintavuosi meni toisen tilitoimiston kanssa, mutta emme olleet aivan tyytyväisiä. Rotio löytyi sitten tuttavien suosittelun kautta, kertoo VP Purku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Veikkolainen.

Tilitoimistopalveluissa Veikkolainen pitää tärkeänä joustavuutta ja sitä, että tilitoimisto on asiakkaansa asioista perillä.

– Rotiolla asioitamme hoitaa aina sama henkilö, joka tietää tilanteemme ja tarpeemme. Ei tarvitse joka kuukausi käydä samoja asioita läpi, vaan voi luottaa siihen että asia on hoidossa.

Tilitoimistopalvelut ovat Rotion kanssa laajenneet myös talouspäällikköpalveluun. Sen tarkoituksena on selvittää yrityksen omat kustannukset tarkasti ja muun muassa kehittää talousosaamista kasvuyrityksessä.

Asiantuntija-apua osakassopimuksen kanssa

Rotio on auttanut VP Purkua myös erilaisissa sopimuksiin liittyvissä järjestelyissä. Näin on saatu syntymään esimerkiksi tärkeitä urakkasopimuksia.

Erityisen tärkeäksi avuksi on osoittautunut osakassopimuksiin liittynyt apu.

– Toimintamme on ollut turvattua ja vastuunjako selkeää sellaisten tilanteiden varalta, jossa joku osakkaista vaikka sairastuu vakavasti. Syksyllä 2020 sattuikin onnettomuus, jonka vuoksi yksi osakas on toiminnasta sivussa. Homma pyörii asianmukaisten sopimusten avulla kuitenkin katkotta.

”He ymmärtävät yrittäjää ja yrittämistä.”

Veikkolainen kehuu Rotion Sannaa ja Vellua oikeanlaisesta asenteesta yritystoimintaa ja yrittäjää kohtaan.

”He haastavat säännöllisesti ajatteluani, ja asioita tarkastellaan oikeasti kriittisesti. Puhumme asioista suoraan. Puhumme myös samaa kieltä: he ajattelevat yrittäjämäisesti. Ymmärtävät, miksi yrityksemme on olemassa ja mitä yrityksen vetäminen vaatii.”

Parasta yhteistyössä on Veikkolaisen mukaan tunne siitä, että rotilaisiin voi luottaa.

– Isompien toimistojen kanssa on tullut tunne siitä, että asiasi hukkuu massaan. Rotiolta saan yksilöllistä palvelua, ja tiedän, että kaikki on hoidossa. Tärkeää on toki myös kustannustehokkuus, joka heidän palvelussaan on. Meillä ei ole ainuttakaan syytä harkita vaihtavamme tilitoimistokumppania.

Toivotko tilitoimistoltasi suoraa puhetta, yrittäjän kielellä? Ota yhteyttä, aletaan hommiin.

Ota yhteyttä