

Hemitig solmi yrityskaupat Pre One Oy:n kanssa
Hemitig Oy:n yrittäjä Henrik Mäntykangas on toiminut Rotion kanssa yhteistyössä jo pitkään taloushallinnon ja yritysjärjestelyiden osalta, joten yrityskauppamahdollisuuden avautuessa kumppanin valinta oli selkeä: “Kun samassa kiinteistössä toimiva JN Titan Welding myytiin keväällä Pre Onelle, tuli sen myötä hyvä sauma myydä myös Hemitig samalle ostajalle. Otin yhteyttä Sami Lassilaan ja prosessi sujui hyvinkin nopeasti ja sujuvasti”, Mäntykangas kertoo.
Mäntykankaan mukaan yrityskauppaprosessin nopeuteen vaikutti paljon pitkä yhteistyö Rotion kanssa, sillä yrityksen toiminta ja talouden luvut olivat Rotiolle ja Rotion asiantuntija Sami Lassilalle entuudestaan tuttuja. “Sami tiesi jo pitkältä ajalta minkälainen firma on kyseessä ja miten asioita on hoidettu. Neuvotteluihin ja kauppaehtojen muotoiluun päästiin sujuvasti Samin tuella.”
Kumppanuuden hyödyistä yrityskaupoissa Lassila on samaa mieltä, mutta myös ostajan tunteminen etukäteen edesauttoi kauppojen sujuvuudessa: “Synergiaedut olivat nähtävissä heti, joten ostajan kanssa oli helppo lähteä keskustelemaan kaupan mahdollisuudesta sekä sen tuomista mahdollisuuksista. Pitkän asiakassuhteen ansiosta esiselvitykset saatiin tehtyä nopeasti ja Hemitigin valmistelu yrityskauppoihin oli sujuvaa.”
Yrityskauppojen jälkeen Hemitigin liiketoiminta siirtyy Pre One Oy:lle ja yrittäjä Henrik Mäntykangas jatkaa Pre Onen palveluksessa. Mäntykangas on järjestelyyn ja lopputulokseen hyvin tyytyväinen ja suosittelee suunnitelmallista kumppanuutta Rotion kanssa myös muille yrittäjille. “Jälkikäteen ajateltuna laajempi kumppanuus taloushallinnosta lähtien oli todella hyvä järjestely. Sami oli todella hyvin apuna mm. neuvotteluissa, enkä olisi voinut kuvitellakaan tekeväni yrityskauppoja itsenäisesti. Kiitos Rotiolle ja erityisesti Samille!”